Tanska on Pohjolan etelä

Tanka on tiivisrakenteinen ja tiukkaan asuttu muu, jos ei lasketa sen omistamia saarivaltioita. Se on Pohjoismaiden pienin valtio. Tanska kuitenkin hyödyntää ravinteikkaan maapohjansa hyvin ja suurin osa viljelysmaasta onkin hedelmällistä ja hyvin käytettyä. Tanskassa on lähes kuusi miljoonaa asukasta.

Tanska on Pohjolan etelä

Tarkalleen 5,7 miljoonaa. Ja sen pääkaupunkina on Kööpenhamina. Kööpenhaminassa ja sen lähimaastossa asustaa suurin osa tanskalaisista eli jopa 1,3 miljoonaa asukasta. Tanska on, niin kuin lähes kaikki muutkin pohjoisen maan, perustusliallinen monarkia. Kansankäräjät eli folketinget eli maan parlamentti on kuitenkin päätäntä vallassa. Kuningasperheelle ja nykyisellä kuningattarella ei ole kuin muodollista valtaa. Tanska on Euroopan Union maa, mutta ei kuulu Euroon eli maan kansallinen valuutta on Tanskan kruunu. Tanska on Naton jäsen. Tanskalla on öljyä sekä muita energian lähteitä, joista sen suurin osa tuloista tuleekin. Osa myös tulee lääketeollisuuden, merenkulun, tietotekniikan ja maatalouden kautta. Tanskan bruttokansantuote on hieman yli kolmekymmentä kaksi tuhatta euroa per asukas. Tanskassa puhutaan tanskaa, joka on hyvin samanlainen kieli kuin norjan kieli tai ruotsin kieli ja maiden asukkaat hyvin ymmärtävätkin puhuttuna toisiansa. Kirjoitusasultaan se kuitenkin eroaa runsaasti sukulaiskielistään. Tanska on luonnontieteellisesti maa, mikä on aavaa ja vähä vuorista. Sen korkein kohta ei ylety edes kahta sataa metriä merenpinnan yläpuolelle vaan jää 172,5 metriin ja se on Saksan naapurimaa.

Tanskan historia

Tanska on yksi maailman tasa-arvoisemmista maista. Tanska on myös maa, joka tunnetaan viikingeistään. Kristinusko tavoitti Tanskan 900-luvun lopulla ja silloin myös Tanska ja Norja yhdistyivät yhdeksi suureksi kuningaskunnaksi. Pohjois-Saksa, nykyinen Tanska, Etelä-Ruotsi, Englanti, Viro ja Norja muodostivat yhden jättimäisen valtion ja se olikin yksi voimakkaimmista valtioista 1100-1200 luvuilla. Myöhemmin erinäisissä sodissa se kuitenkin hiljalleen menetti alueitaan ja lopulta se menetti Norjan 1800-luvun alussa ja useita maa alueita Saksalle saman kahdeksan sataa luvun loppu puoliskolla. Islannin Tanska menetti myöhemmin, kun Islanti itsenäistyi. Tanska on ollut osallisena Afganistanin sodassa noin neljänsadan sotilaan voimin sekä myös oli mukana Irakin sodassa. Suuri kohu syntyi tanskalaisen sanomalehden julkaisemasta profeetta Muhammadista piirretystä pilakuvasta vuonna 2005 ja sai maailman laajuisen huomion, sillä kuva herätti todella voimakkaita tunteita sellaisissa maissa, joissa islam on yksi valtauskonnoista. Uutistoimisto sai myös paljon terroristiuhkauksia ja tappouhkauksia osakseen. Nykyään Tanska on rauhan maa ja 2013 tanskalaiset joukot vedettiin pois Afganistanista.

Tanskan talous

Tanska on aina ollut maataloudellisessa mielessä siitä hyvinkin riippuvainen maa, mutta se on myös esimerkiksi yksi johtavimpia maita tuulivoimassa, sillä maan tasaisuuden ja tuulisuuden vuoksi sillä on ihanteelliset olosuhteet tuulienergian tuottamisessa. Maa saa lähes kaksi kymmentä prosenttia energiastaan tuotetusta tuulivoimastansa. Tanska löysi Norjan tavoin öljy löydöksiään 1970-luvulla ja on siitä asti porannut öljyä sekä maakaasua merenpohjasta. Talous notkahti pahasti maailman talouden kriisissä vuonna 2008, mutta maa on hienosti päässyt takaisin hiljalleen jaloilleen. Tanska tunnetaan yhtenä maailman korruptoitumattomimpana maana ja siellä vallitsee hyvin selkeästi taloudellinen vapaus. Työllisyys on korkealla, osakseen siksi että työllistämisestä yritykset eivät joudu maksamaan suuria sivukuluja ja irtisanominen on suhteellisen helposti hoidettavissa. Työmarkkinat ja myöskin pääomamarkkinat eivät ole samalla lailla säädeltyjä kuten esimerkiksi Suomessa, mutta säätelyä on reilusti muun muassa vuokra-asunnoissa sekä kauppojen aukioloajoissa. Verotukseltaan Tanska on yksi maailman korkeitten verotettuja maita.

Tanskan talous

Comments are closed.