Suomen kauneimpia kaupunkeja

Jos sinulta kysyttäisiin, mikä on Suomen kaunein kaupunki, mitä vastaisit?

Aika moni meistä valitsisi varmaan sen kaupungin missä asuu, tai missä on syntynyt. Suomessa riittää kauniita paikkoja, varsinkin kun ajatellaan eri vuodenaikoja, kotimaamme puhtautta ja upeita vesistöjämme, eli valinnan vaikeus varmaan iskisi! Mutta tarkastellaanpa kuitenkin muutamia kaupunkeja, joista osa on valittu ulkomaalaisen näkökulmasta; joskus on hyvä katsoa vähän kaukaisemmasta perspektiivistä! Makuasioista taas ei tietenkään voi kiistellä, joten jos juuri sinun lempikaupunkisi ei listalla esiinny, älä huoli. Sinun rakas kaupunkisi on varmasti myös kaunis! Sitä paitsi, joskus ihan kaupungin tai paikkakunnan omaperäisyyskin on asia mille voi nostaa hattua.

Mutta lähdetäänpä etsimään Suomen kauniita kaupunkeja, ja mietitään miksi juuri ne on valittu tälle listalle. Aloitetaan eteläisimmästä Suomesta, ja siirrytään sitten kohti pohjoisempaa. Ja ensimmäisenä itseoikeutetusti Helsinki ja se mikä sieltä on valittu parhaimmaksi kohteeksi.

Helsinki – Suomenlinna

Suomenlinna on paitsi suosituin matkailukohde Helsingissä, myös ehdottomasti yksi Suomen kauneimmista paikoista. Täältä löytyy upeita linnoitusraunioita, kauniita mukulakivikatuja ja viehättäviä taloja. Saaren luonto on ainutlaatuinen, ja sitä on helppo päästä ihastelemaan – hyppäät vain Kauppatorilta Helsingin julkisen liikenteen lautalle. Suomenlinnasta löytyy myös museoita, ravintoloita ja kahviloita, ja ruotsinlaivat kulkevat aivan vieressä olevan Kustaanmiekan salmen läpi, ja voit vilkutella niiden matkustajille! Äläkä epäröi matkailua Suomenlinnaan myös talviaikaan, se on varmasti unohtumaton kokemus.

Raasepori, Hanko ja Turku

Kun lähdetään Helsingistä rannikkoa pitkin länteen, tulee aika pian vastaan Raasepori. Siellä ihastuttavat erityisesti uusklassinen kirkko ja Alvar Aallon suunnittelemat rakennukset. Katujen varrelta voi bongata ilahduttavan värikkäitä puutaloja. Manner-Suomen eteläkärjestä löytyy upea rannikkokaupunki Hanko. Hangossa valloittaa sen hurmaava luonto; meri kimaltaa melkeinpä joka puolella ja hiekkarannat hakevat vertaistaan. Tiesitkö, että Hanko on myös lintubongaajien huippukohde? Keväällä ensimmäiset muuttolinnut ilmaantuvatkin juuri tänne, ja Hankoniemellä havaitaan joka vuosi noin 270 lintulajia! Kävelyreitit, luontopolut, hyljesafarit – ei ihme, että Hankoa pidetään yhtenä Suomen kauneimmista kaupungeista.

Raasepori

Kun mennään vielä lännemmäksi, saavutaankin Turkuun. Turun vetonaula on kaunis Aura-joki, joka virtaa sen läpi, ja jonka jokilaivoilla voi kesäisin nauttia yöttömän yön lumosta. Turun keskusta on myös viehättävä, ja sieltä löytyykin niin historian havinaa kuin nykyajan muodikkaita ravintoloita ja kahviloita. Rannikkoa eteenpäin mentäessä tullaan Raumaan. Rauma on erittäin historiallinen, upea kaupunki, joka on perustettu jo vuonna 1442. Tämä elegantti kaupunki tunnetaan tietysti murteestaan ja pitsinnypläyksestä, mutta myös meri- ja metsäteollisuudesta. Mutta mikä hienointa; Raumalla on peräti kaksi UNESCOn maailmanperintökohdetta. Toinen on ihana, erittäin hyvin säilynyt puutaloalue Vanha Rauma, jonka kujat ovat täynnä kauppoja, ravintoloita, museoita ja kauniita koteja. Toinen on pronssikautinen kalmisto eli hautausmaa, Sammallahdenmäki, joka on myös näkemisen arvoinen. Rauma on todellakin yksi kauneimmista suomalaisista kaupungeista.

Siirrytään hetkeksi itään, nimittäin siellä sijaitsevat Savonlinna ja Lappeenranta, joita ei todellakaan voi jättää laskuista! Savonlinna on tietenkin tunnettu Olavinlinnasta ja oopperajuhlista, mutta siellä sijaitsee myös upea Kerimäen puukirkko ja Rauhanlinna. Lappeenranta, tuo Etelä-Karjalan helmi, sijaitsee aivan luonnonkauniin Saimaan vesistön rannalla, ja on tunnettu hyvistä pyöräily-, patikointi- ja melontamahdollisuuksistaan. Kun menet Lappeenrannan torille, ja sanot taikasanat “vety” ja “atomi”, on hyppysissäsi alta aikayksikön makoisat suuhunpantavat.

Entä Tampere? Tuon teollisuuskaupungiksi miellettävän paikan lempinimeksi on muodostunut Suomen Manchester, eli Manse, mutta se ei suinkaan kerro kaikkea tuosta upeasta kaupungista. Tampereessa viehättää erityisesti sen vilkas kulttuurielämä, josta voi nauttia musiikin, jääkiekon tai erinomaisten ravintoloiden muodossa. Älä unohda myöskään Tampereen teatteri- ja museotarjontaa.

Pohjoiseen emme ehtineet tällä reissulla ollenkaan, mutta mainittakoon sieltä muun muassa Kemi, Saariselkä ja Oulu, jotka ovat kauniita paikkoja jokainen. Oikeastaan voisi sanoa, että Suomi on täynnä upeita, näkemisen arvoisia kaupunkeja. Lähde siis kiertokäynneille näihin kauniisiin paikkoihin, et tule pettymään.

Comments are closed.