Onko Suomen Yhteiskunnan Rakenteessa Korjattavaa osa 2

Maailman globalisoituminen ja digitalisoituminen, ilmastonmuutoksen tuomat haasteet, ihmisten henkisen kuormituksen muuttuminen, yhteiskunnan normien muutokset ja paineet sekä taloudellinen ahdinko sekä maailman talouden nopea muuttuminen ovat asioita, jotka kuuluvat elämäämme nykypäivänä. Me emme voi ummistaa silmiämme maailman muutoksilta ja siitä, kuinka ne vaikuttavat lintukotoomme Suomeen. Ne vaikuttavat ja suuresti, me tarvitsemme muutosta ja se muutos lähtee ihmisistä.

Onko Suomen Yhteiskunnan Rakenteessa Korjattavaa osa 2

Työn teon normit Suomessa

Se, miten työtä tehdään, on muuttunut ja sen on muututtava, sillä nykyajan tarpeet ovat aivan toisenlaiset ja muualla kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Aikoinaan se riitti, kun aamulla auringon nousun aikaan herättiin, tehtiin aamun askareet, lähdettiin töihin ja painettiin koko, päivä oli se sitten pelloilla maatalouden toimijana tai vaikkapa tehdastyöläisenä kaupungissa. Kun ilta hämärtyi ja aurinko oli laskemaan päin, työt lopetettiin, mentiin kotiin ja tehtiin ilta-askareet ja mentiin nukkumaan. Sunnuntai on lepopäivä, kristillisen taustamme takia vahvasti koko Suomessa. Jos mietitään, kuinka vähän tästä on kuitenkin loppupelissä aikaa, ei ole ihmekään, että vastarintaa muutoksille on ja paljon, sillä isovanhempamme ovat niitä, jotka elivät tuota aikaa. Mutta nyt maailma on muuttunut ja tulee muuttumaan ennätysvauhtia. Se mihin suuntaan, on selvästi nähtävillä, mutta tällä kertaa suunta on niin erilainen ja avara, että kaikki maailman valtiot ja tahot ovat pyörällä päästään. Nyt pitäisi keksi maitten näihin suuriin muutoksiin vastataan ja miten niistä saadaan kaikki irti. Miten yhteiskuntien rakenteet rikotaan ja uudelleen rakennetaan palvelemaan tätä maailmaa globaalimpana ja avoimempana. Nykypäivän nuorelle ei ole enää työelämä normia olemassa. Se, että tehdään maanantaista perjantaihin aamu kahdeksasta iltapäivä neljään työtä työpaikalla, ei tule enää olemaan normi. Sitä se vielä on, varsinkin Suomessa, jossa me muutenkin maailman laajuiselta tasolta katsottuna junnaamme aina perässä muun maailman kehityksestä. Mutta kahdeksan tunnin työvuorot alkavat olla historiaa. Onnellisuus indeksi kyselyssä on huomattu jo vuosia tuleva trendi. Ihmiset ovat onnellisempia pienemmällä taloudellisella tuloksella, jos saavat enemmän vapaa-aikaa. Ihmiset eivät halua tuhlata päivästänsä kahdeksaa tuntia toisen palvelemiseen.

Multi-yrittäminen on tullut trendiksi

Töitä tehdään osa-aikaisesti toiselle yritykselle ja omaa intohimoa ja yrittäjyyttä ruokitaan osa-aikaisesti muualla. Tämä trendi on hyväksi niin koko kansantaloudelle kuin henkilön itsensä motivaatiolle. Taloudellinen tuki omaan tekemiseen on takataskussa, mutta silti samalla on mahdollisuus toteuttaa omia unelmiaan. Tässä tapauksessa voittaa kaikki. Mutta Suomessa pienyrittäjän vastuut ja velvoitteet ovat niin byrokraattisia, että tämä on lähes mahdoton yhdistelmä pitää kasassa. Se paperityön määrä mitä sivutoiminen yrittäjä joutuu kestämään ja se taloudellinen tappio verotuksellisesti ja myös se fakta, että sivutoiminen yrittäjä menettää täysin mahdollisuutensa työttömyysturvaan sekä että yrityksensä perusturviin tekee sen, että yrittäminen ja osa-aikainen työ eivät innosta. Eikä ihmekään. Suomen pitäisi kiireen vilkkaan keksiä ratkaisu siihen, miten saadaan tämä kansa, joka on valmis innovoimaan, tekemään, tuottamaan ja prosessoimaan mitä laadukkaampia pienyrityksiä maailmalle, saamaan sen aikaiseksi helpommin ja nopeammin kuin ennen voi pelastaa paljon ja tuoda suuren hyödyn koko Suomelle. Me olemme yrittäjä henkistä kansaa ja tieto taito hyvän ja toimivan koulutuksemme ansioista riittää monelle siihen, että yrityksen toimintaa pystyy pyörittämään. Kun tähän kehitetään toimivampi, joustavampi ja yksinkertaistettu niin tuki- kuin verotuskäytäntökin, tulemme loistamaan tulevaisuudessa edelläkävijänä työmarkkinoiden suhteen koko maailmassa. Itsensä työllistäminen on siis avainsana. 

Multi-yrittäminen on tullut trendiksi

Comments are closed.